3. elo, 2021

Kirjamama is back in town

Hyvää päivää, kansalaiset ja kauniit kanssaeläjät. Melkoisen paljon on taas virrannut vettä Vantaanjoessa sitten viimeisen kirjoitukseni. En edes muista mitä kaikkea sellaista jännää ja näppärää on elämässäni tapahtunut, joista en olisi vielä ääneen puhunut tai sanoina paperille soljuttanut. Ehkä muutan bloginkin nimen ”Sekavan kirjava ja kiireinen elämäni”, sen verran säpinäntäyteistä on eloni viime kuukaudet ollut.

Kulunut puolivuotinen on ollut taas kerran isojen muutosten aikaa. Sain Oulussa alkukeväästä valtavat työhön liittyvät muutokset maaliin, kun kahden verkkokaupan alustat ja varastot viimein vaihdettiin ja muutettiin- uusiin. Samoin vaihtui asiakaspalvelujärjestelmä ja sittemmin myös uutiskirjejärjestelmä. Näitä projekteja varten muutin Ouluun marraskuussa 2019 ja liki 1,5 vuotta myöhemmin sain hommat valmiiksi ja itseni hilattua lopulta helmikuun pakkasilla ansaittuun kesäloman viettoon. Mökillä parinkymmenen asteen pakkasessa nautin kaksin pikkukoirani kanssa luonnosta, hengittämisestä ja kiireettömyydestä.  Huokailin, miten hienoa elämä on ja makustelin miten loman jälkeen työmaalla odottaisi mukavan tasapainoinen ja normaali tilanne. Pääsisin rullailemaan pitkästä aikaa tasaisella, esteettömällä maalla ja nauttimaan kovan työni hedelmistä. Oulu oli hyvä, työpaikkakin rakas. Kaikki oli hyvin ja silti mieleni juuri noina hetkinä valtaa niin usein ”mitäs nyt” -fiilis. Taisinpa sen jopa Facebookissakin ääneen ilmaista. Eiköhän sen jo joku sieltä bongannut – tai näin ainakin epäilen, sillä lausahdusta seurasi pian ”kohtalokas” puhelu.

Soitto tuli ruotsalaisesta puhelinnumerosta. Tuhahdin, etteivät ruotsalaiskollegani koskaan opi käyttämään työnumeroani, vaan lomallakin aina joku yrittää minua tavoitella privanumerostani. Se olikin sitten puhelu, joka taas kerran laittoi olemattoman systemaattiset suunnitelmani sekaisin. ”Olisitko kiinnostunut tulemaan töihin Akateemiseen Kirjakauppaan?” Kyllä. En. En nyt. Ei taas tätä samaa muutosrumbaa. En tiedä. Ehkä. Sydän huusi hallelujaa ja järki sanoi, että unohda nyt koko juttu. Oulu on hyvä, työpaikka on rakas ja mitä niitä nyt on. Tytärkin asuu Oulussa, miten ihanaa on ollut häntä nähdä. Nallikari on rakas, työmatka 507 m, meri vieressä. Koti viimein valmis ja taulut seinällä, askelrytmi omaan tahtiin sopiva ja pienien piirien myötä koronaturvallisuus taattu. Ei mitään järkeä laittaa kaikkea taas uusiksi. En mene. Haluaisin kyllä.

Nukuin yön, nukuin kaksi. Yritin puhua järkeä itselleni, hakea tukea parilta rakkaalta uraani seuranneelta ihmiseltä, jotta joku katkaisisi pelin ja sanoisi miten huono idea minulla taas oli käsillä. Mutta jos elämä on mitään opettanut, on se juuri se, että tilaisuuksiin on uskallettava tarttua. Olen monesti kirjoittanut blogissanikin siitä, miten tärkeää on elää omannäköistä elämää. Miksen sitä siis itse tekisi? Ei elämästä selviä kuitenkaan hengissä eikä edes kolhuitta ja turha suunnitelmallisuuskin vain tukahduttaa. Toisille tasaisuus sopii mainiosti, minulle selkeästikään ei. En stressaannu, jos kaikki menee uusiksi. Tavallaan se kiehtoo, aina saa aloittaa alusta ja oppia, sopeutua ja soveltaa. Eräs tuttu onnitteli minua: ”No onnea nyt TAAS kerran”. Kiitin ja mielessäni onnittelin häntä 15 vuoden urasta samassa paikassa. Molempi parempi. Kun löytää oman paikkansa, on turha vaihdella mitään pelkän muutoksen takia, mutta asioiden pitää tuntua omilta ja oikeilta, jotta voi pysähtyä.

Niin sitten tapahtui, että päätin rohkeasti hypätä takaisin kirja-alalle. Pieni sisäinen piruni huusi ei, mutta tunnen kyllä itseni ja tiedän, mikä tekee minut onnelliseksi. Muuttokuormani siirtyi Oulusta takaisin kohti Käpylää huhtikuun puolessa välissä ja jollen vielä sitä ennen uskonut kohtalon johdatukseen, niin viimeistään tein sen sinä hetkenä, kun allekirjoitin vuokrasopimuksen täsmälleen samasta asunnosta, jossa asuin ennen lähtöäni Ouluun. Eipä tarvinnut miettiä miten huonekaluni mahtuvat, sinnehän ne loksahtivat tismalleen samoihin kohtiin kuin aiemmin. Joku oli tosin välissä taulukoukkuni seinältä poistanut 😊.

Joten hyvät naiset ja herrat: Kirjamama is back in town! Olen palannut kotiin kaikin mahdollisin tavoin ja toivon, että elämäni kirjat pysyvät nyt ainakin taas jonkun hetken paikoillaan. Stadi on hyvä, työpaikka on rakas. Olen taas virallisestikin kirjamama ja hengitän iloa ja energisyyttä tämän niin kovin rakkaan alan myötä aivan eri tavalla kuin viimeisen viiden, alan ulkopuolella vietetyn vuoden aikana. Ehkä ympyrä sulkeutui, ehkä ulkokehällä on vielä tilaa tulevalle. Aika näyttää, mutta juuri nyt on hyvä. Espanjan aika koittaa kyllä vielä – kun aika on 😉

Runsaasti onnenhetkiä ja rohkeita tutkimusretkiä myös sinun elämääsi toivottaen,

Kirjamama

PS. Joko seuraat Kirjamama -sometiliäni Instassa? Sieltä löydät kivoja kirjavinkkejä ja toivottavasti korona-ajan helpottaessa myös livelähetyksiä kirjajulkkareista ja muista kinkereistä. Hyppää kuulolle!