9. helmi, 2020

Minä ja Jari - ja muita kohtaamisia julkkisten kanssa

Mulla on elämässäni ollut paljon mielenkiintoisia tapaamisia julkkisten kanssa ihan työni puolesta. Moni on niistä multa kysynyt ja halunnut tietää lisää, jokunen jopa erikseen pyytänyt kirjoittamaan aiheesta postauksen, joten tässäpä tulee!

Mun eka muistikuvani kohtaamisesta julkkiksen kanssa on jostain 70/80-luvun taitteesta, kun olimme äitini ja siskoni kanssa uintiretkellä Hietaniemen uimarannalla. Se oli jo siihen aikaan – ja varmasti yhä – THE uimaranta, paikka, jossa kaikki Helsingissä kesäisin kävivät. Ja kuinka ollakaan, eräänä kesäiltana rannan jäätelökioskin edessä istui Riki Sorsa! Siis tuo iki-ihana reggae-ok -mies ilmielävänä. Muistan, että menin rohkeasti jonkun paperilappuseni kera pyytämään nimmaria ja koska olin tilanteesta niin tohkeissani, unohdin tietysti uimakassini siihen Sorsan jalkoihin. Asteen nolotti palata takaisin omaisuuttani keräilemään ja muistaakseni se nimmarilappukin sitten lopulta kastui ja hapertui märkien uikkareitten kanssa samassa kassissa kieriessä. Se siitä keräilyharrastuksen aloituksesta.

Kirja-alalla aiemmin työskennellessäni olen päässyt kurkkaamaan monenkin julkkiksen maailmaan, sillä nykyäänhän on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että jokainen vähintäänkin kuukauden pinnalla ja julkisuudessa ollut pullauttaa pihalle omaelämäkerran. Osalla sitä taivalta on kirjan ilmestyessä jo mittarissa enemmän, osalla ehkä tasan se kuukausi, mutta yhtä kaikki – kirjajulkkarit ovat aina tapauksia, josta puhutaan eri piireissä pitkään ja kaiholla, ehkä jopa kateudella. Minun mehukkaimmat kohtaamiseni ovat sijoittuneet pääsääntöisesti viimeisen 10 vuoden ajanjaksolle. Haluatko tietää lisää? Jatka siis lukemista!

Minä ja Jari 1

Jari Sillanpään Paljaana -omaelämäkerran julkkarit ovat piirtyneet mieleeni pienen porukan ja intiimin tunnelman tapahtumana. Kustantaja vei meidät Tallinnan risteilylle, jossa lounastimme yhdessä Siltsun kanssa. Tuohon aikaan ei huumekohuista ollut vielä tietoakaan, mutta muistan ajatelleeni hämmentyneenä kuinka kovin tunteikas ja itkuherkkä laulaja olikaan. Hän puhui vaikeistakin asioista ja suoraan sydämeen ja suostui mutkatta yhteiskuviin. Tokihan itseni kuvaan tunkesin ja riemunpuna poskillani Siltsun kyljessä keekoilin. Illalla olimme Sillanpään laivakeikalla ja fiilis oli aivan huipussaan – olihan Jari astetta tutumpi, vähän kuin jo oma kaveri kaiken sen avautumisen jälkeen. Paluumatkalla hän ei sitten enää ollutkaan matkassa, vaan jäi tuolloin juuri julkisuuteen tulleen virolaisen poikaystävänsä Siimin luokse Tallinnaan. Monesti olen Jarin tilannetta murehtinut, sillä minä näin läheltä vain särkyneen, hieman eksyksissä olevan miehen, jonka ääni ja lavakarisma hurmaavat minut yhä.

Minä ja Jari 2

Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen ihan tolkuton futisfani (ja ei, en ikävä kyllä voittanut lipunosto-oikeutta ensi kesän EM-kisoihin). Mulla oli jo 80-luvulla HJK:n kausikortti ja HJK:n kannustuslaulu soi mielessäni varmaan ikuisena korvamatona. Pikkasen pähkinöiksi siis menin, kun sain kutsun illalliselle itsensä Kuningas Jari Litmasen kanssa! Taas kerran meitä oli koolla pieni porukka, jossa kaikki pääsivät samaan pöytään Littin kanssa. Kaikista iloisemmaksi minut teki se, että kutsu oli myös avecille ja sain ottaa mukaani jalkapalloilevan poikani – vähän muuten oli iloinen poika! Siinä me sitten natustimme herkkuja töölöläisen Mamma Rosan kabinetissa Littin kertoillessa tarinoita. Aivan ihastuttava tyyppi, rento, iloinen, helposti lähestyttävä - kerrassaan hurmaava. Ilta huipentui, kun stadikalla järjestettiin hyväntekeväisyysottelu, jossa luonnollisesti oli mukana pelaamassa myös Jari Litmanen. En ole koskaan aiemmin - enkä sen jälkeenkään – nähnyt yhtä montaa pelaajaa samanaikaisesti pelipaidassa numero 10 kentällä! 

Minä ja Costello Hautamäki ja muu Popedan väki

Olipa kerran pirkanmaalaisessa paikallislehdessä kilpailu, jossa etsittiin Popedalle nimikkodrinkkiä. Sen verran on tullut Popedaa nuoruudessani renkutettua ja erityisesti Ei oo Valoo -albumia, että heti alkoi päässäni soida Apen ja Riitan surullinen tarina (mahtibiisi, käy Spotifyssa kuuntelemassa!). Tuossa biisissä lauletaan ”en piittaa, piittaa, vaan litkin aperiittaa”. Siitäpä sitten varmoin baarimestarin elkein drinkkiä väsäämään. Vodkaa ja aperiittaa, muistaakseni loraus vichyä joukkoon ja avot – jo oli drinkki nimeltään Apen ja Riitan surullinen tarina valmis. Ehdotus matkaan ja kuinkas sitten kävikään – sieltä toimittaja soittelee, että Popedan pojjat ovat valinneet mun drinkin ihan ehdottomaksi suosikikseen ja että olen voittanut pääpalkinnon! Aika mieluisahan tuo palkinto oli, nimittäin se oli liput Tapsan Tahdeille Nokialle eturiviin Popedan keikalle ja ennen keikkaa tapaaminen Popedan kanssa backstagella. Ja kuten ostos-TV:ssä sanottaisiin – eikä tässä vielä kaikki: palkintoon kuului myös se, että Costello Hautamäki haki minut kotoa Ylöjärveltä valkoisella limusiinilla, jolla ajelutti ympäri kyliä ja soitti ja lauloi samalla, kun siemailin kuohuvaista valkoisella nahkasohvalla. Siinä naapuristossa pitkään supistiin, että kukahan täällä Metsäkylän perukoilla on oikeen limolla pyörinyt. Jep, se olin minä.

Minä ja Teemu Selänne

Tämä on luonnollisestikin mun lempitapaaminen, josta olen montaa tarinaa iskenyt vuosien varrella. Kävipä nimittäin niin, että Teemu Selänteestä julkaistiin elämäkerta ja näissä kirjajulkkareissa herra Selänne oli luonnollisestikin itse paikalla. Upea tilaisuus Tennispalatsissa – ja kirsikkana koko komeudessa oli tietysti yhteiskuvamahdollisuus. Tilaisuus oli useamman sadan ihmisen tapahtuma, joten järjestäjän taholta oli valokuvaaminen järkätty siten, että paikalla oli avustajia, joille annettiin oma kännykkä juuri ennen asettautumista kuvaan. Minun vuoroni tullessa luovutin puhelimeni ja asetuin Teemun kanssa kuvaan. Mikä ihana mies, hän esitteli itsensä rennosti ja iloisesti tyyliin ”Moi, mä olen Teemu”(huh, miten kohteliasta, ei elettäkään siitä, että to-del-la-kin kaikki hänet muutenkin tietäisivät, vaikkei nyt hänen kirjajulkkareissa oltaisikaan). Teemu jutteli mukavia – aivan kuin olisin ollut ainoa, jolle piti jotain sanoa. Upea läsnäolo ja tapa kohdata toinen keskittyneesti, vaikka jonossa kiemurteli jengiä kuin kyykäärmeitä Porkkalan keväässä. Niinpä siinä sitten kovin tuttavallisessa asetelmassa jotenkin rennosti onnistuin asettamaan käteni hänen takapuolensa päälle. SE OLI VAHINKO! No, tilaa piti antaa seuraavalle ja sain takaisin luurini vain todetakseni, että se avustajan ottama kuva oli niin tärähtänyt, ettei siitä mitään erottanut. Niinpä tämä mamma kampesi takaisin kuvausjonoon ja ei muuta kuin uusiksi Teemun pakeille. ”Hei, sä tulit uudestaan!” hihkaisi Teemu iloisesti. Kyllä on jätkällä tarkka muisti tai sitten se oli se mun haahuileva käteni sen takalistolla, joka jätti siihen ikuisen muistijäljen tai vähintäänkin traumaattisen ahdistelukokemuksen. Onneksi tämä kaikki oli ennen #me2 -hässäkkää – ja vannon, että se toinenkin kerta, kun käteni asettautui Temen takapuolelle oli ihan puhdas VAHINKO! Lopputuloksena oli uusi kuva, joka sekin oli tärähtänyt. Pliis, ensi kerralla vakaakätisempiä kuvaajia paikalle, sillä kolmatta kertaa en enää kehdannut mennä kopelolle. Jäi siis jälkipolville mehukkaan tarinan lisäksi vain epätarkka kuva minusta ja kaikkien aikojen jääkiekkoilijasta Teemu Selänteestä.

Minä ja Juha Tapio

Juha Tapio oli yksi Oriflamen Onnenlaiva -risteilyn pääesiintyjistä. Olin juuri aloittanut uudessa toimessani ja päästäni pyörällä ihan kaikilla mittapuilla arvioiden ja sitten yhtäkkiä olenkin yksityiskeikalla satojen hurmaantuneiden kosmetiikkamyyjien kanssa laivan yökerhossa, jonka ovea turhaan nk. normiväki yritti kolkutella. ”Oriflamians only!”. Huikea keikka päättyi siihen, että jatkoilla sviitissä vieressäni seisoikin yhtäkkiä Juha Tapio. Ihana mies, hieman ujohkon oloinen – tai ehkä ainoana miehenä oleminen raatlevassa naisjoukkiossa oli vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus. Hienosti selvisit, Juha! Jäit mieleeni erityisen kohteliaana ja ystävällisenä ja sangen pitkänä miehenä. Sittemmin on ollut hauska tavata myös muissa Oriflamen juhlissa, kuten 50-vuotisjuhlissa Tampereella, jossa Juha Tapio veti aivan tolkuttoman upeaa settiä yhteistyössä Higher Ground -kuoron kanssa. Sillä kertaa jäi selfiet ottamatta – olisikin muuten tullut loistokuvia mm. Jannika B:n, Jenni Vartiaisen, Pepe Willbergin ja Osmo Ikosen kanssa. Nyt on ne kuvat taputeltuna vain omiin muistoihin.

Minä ja Sofi Oksanen

Vielä yksi hauska julkkismuisto tapaamisesta aivan ihastuttavan Sofi Oksasen kanssa. Olin etukäteen ajatellut, että hän olisi kylmä ja kova hahmo, mutta kattia kanssa, mikä ihastuttava ja ystävällinen persoona! Julkkaritilaisuus oli arvokkuutta henkivä jo ihan tilansakin puolesta (en enää muista mikä juhlasali oli kyseessä, ehkä Aleksanterin teatteri). Lämpiössä kuohuviiniä Sofin seurueessa siemaillessani tunsin yhtäkkiä jonkun valahtavan pitkin sääriäni. Eikös mun alushameestani ollutkin kuminauha pettänyt ja koko mummomainen, kulahtaneen beessi alushameeni läsähti siihen lattialle kaiken kansan – ja erityisesti Sofin itsensä – edessä. Koska olen tottunut erikoisiin tilanteisiin (kuten astellut alttarille ilman papin läsnäoloa tai tullut kuullutetuksi kirkossa Markona), en ihan pienistä häkelly. Niinpä sanaakaan sanomatta astahdin askeleen ulos alushameestani, koppasin sen nyrkkiini myttyyn (ei mahdu XL-hame nyrkkiin, toim. huom.) ja sulloin käsilaukkuuni. En kyllä keltään uskaltanut kysyä mitä mahdollisesti hameeni alta kuulsi läpi – joku funktiohan sillä alushameella oli kuitenkin ollut. Tämä oli kuitenkin Sofin juhla, joten vähäeleisesti livuin lopulta illallispöytään. Siellä oli hyvä piilotella ilman alushametta 😊 Oli suuri etuoikeus saada illallistaa Sofin seurassa ja minuun teki suuren vaikutuksen myös se, että illan lähestyessä loppuaan hän halasi kunniavieraansa! Tietysti räväkkään otteen naisena jäi hänen upea hiuspehkonsa jonnekin puserrukseni väliin – ja kyllä, kyllä ne hiukset ihan tiivisti hänen päässään kiinni ovat – mitään ei irronnut. En siis jäänyt historiaan naisena, joka olisi aiheuttanut hiuskatastrofin.

Edellämainittujen julkkistapaamisten lisäksi olen tavannut työni puolesta myös lukuisia muita tyyppejä kuten Arman Alizadin, Pekka Hyysalon, Kummelin, Linda Liukkaan, Jouni Hynysen… Saattaa siis olla, että jonain päivänä kynäilen vielä näistäkin tapaamisista jotain kivaa. Minä olen aina lähtökohtaisesti ajatellut, että julkkis on kuitenkin aivan tavallinen tyyppi ja mitä enemmän olen heitä tavannut, sitä varmempi olen asiasta. Silti lähetän sinulle terveisiä, Timo Suo: minä ja äitini yhä odotamme, milloin lunastat lupauksesi ja fiksaat meille tapaamisen serkkusi kanssa (sillä jokainenhan loppupeleissä kuitenkin fanittaa jotakin <3).

Iloa viikkoon ja hulinaa helmikuuhun toivottaen,

Marjo

PS. Lisään ne kuvat tämän jutun liitteeksi myöhemmin. Nyt on taas kiire Oulun junalle :)