8. syys, 2019

Älä heittäydy junan alle

Sain menneellä viikolla kustantajalta lukukappaleen Viv Groskopin Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista -kirjasta. Nopean ensisilmäilyn jälkeen näyttäisi, että minulla on käsissäni huikea elämäntaito-opas, joka opastaa miten elämä on usein parempaa siellä, missä emme ole ja että on ylipäätään vaikeaa elää oikein. Aihe vaikuttaa todella mielenkiintoiselta – ja kirjailijaa muuten pääsee tapaamaan myös Helsingin kirjamessuilla lokakuussa.

Tämä vuosi on ollut melkoista pomppulinnaa elämässäni. Välillä on omista pomppupalloistani ilmat ollut kirjaimellisesti pihalla ja välillä ollut olo kuin kaikki sateenkaaren värit imaissut glitterpaljettipuku päälläni olisin pomppinut yhä korkeammalle ja korkeammalle ilosta ääneen räkättäen ja hiukset hileistä hulmuten. Kamala(n) ihana vuosi! Kesä 2019 jää muistoihini kaikkien aikojen kesänä, kesänä, jona ehdin levätä, laulattaa museokorttiani ympäri maakuntaa, tavata ystäviäni ja laulaa metsässä. No, en minä oikeasti ääneen laula kuin pakon edessä. Viimeisimmät kerrat ovat olleet ala-asteen laulukokeessa (Nyt tuulet nuo viestin jo toivat) ja matkanjohtajan roolissa Ahvenanmaalle suuntautuneella bussimatkalla (Oolannin sota). Ei niistä sen enempää, mutta seuraapa minua huviksesi seuraavalla kerralla, kun Suvivirsi soi tai tiimikaraoke baarin hämyssä tärähtää ilmoille. Pientä pihinää saatat suunnaltani kuulla, kun auon suutani teeskennellessäni muka vireessä ja vauhdissa olevaa laululintua. Minä en kuitenkaan laula julkisesti enää koskaan!

Kulunut viikko on ollut yhtä itkupillinä ihmettelemistä ja olemista. Koittihan tuo päivä, jolloin kuopukseni levitti (Finnairin sinivalkoiset) siivet ja lennähti omilleen. Siis kun tyyppi muuttaa ensimmäiseen omaan kotiinsa, on se koti sellaisen vaivaisen 3367 kilometrin päässä ja sijaitsee ”Helsingin eteläisimmässä kaupunginosassa” Espanjan Fuengirolassa eli tuttavallisemmin Fugessa. Tämä sapattikesäni onneksi mahdollisti sen, että pystyin tuosta vain ex-tempore singahtamaan poikani mukaan muuttoavuksi ja niinpä saimme kaksin käsin kantaa kaikkea pientä tarpeellista hänen ihastuttavaan pikkukotiinsa. Sinne humpsahti uuteen osoitteeseen tavaroita pleikkarista vaatteisiin ja tietty olin omaan laukkuuni tunkenut mukaan mm. turkinpippureita ja lumipantteri-salmiakkeja ”hätävaraksi koti-ikävää varten”, Fugessahan kun ei tietenkään ole tarjolla MITÄÄN suomalaista. On vain Bar Hima, Bar Duuni, Mummola, Suomi-kauppa, suomalainen kirjakauppa (ei Suomalainen, mutta suomalainen), Suomi-kortteli… Jollet ole Fugessa käynyt, niin kyllä – se tosiaankin on pikku-Suomi, jossa joka toinen taapertaja on suomalainen ja lonkeroakin myy lähes joka narikka. Ihan huikea kombo ulkomaille muuttavalle nuorelle: Espanjan suloisen lempeä lämpö yhdistettynä suomalaiseen kulttuuriin ja yhteisöön. Jätin lapseni siis siltä osin erityisen rauhallisin mielin asettautumaan uuteen elämäänsä. Sitä ennen kävimme varmastikin viisi kertaa ruokakaupoissa väijymässä hintatasoa ja ostamassa jääkaapin niin täyteen, että kuopus totesi olevan ”kovin kodikasta, kun jääkaappikin on yhtä täynnä kuin kotona oli”. Ostimme myös pari koristetyynyä, käsipyyhkeitä, maton, säilytysrasioita, uudet pussilakanat, maustepurkkeja… Kätevä minimuutto suoritettiin siis valmiiksi sisustettuun asuntoon ja sillä ajatuksella, että mitään nyt hankittuja säliä ei sitten aikanaan paluumuuton yhteydessä kanneta koto-Suomeen. Vaan mitäs, jos kuopus rakastuukin tulisesti aidosti paikalliseen Gabriellaan eikä palaakaan Suomeen? Jos saankin ihania, tummakiharaisia lapsenlapsia, joita muutan hoitamaan Espanjan auringon alle? Oih! Siinäpä sitten tämä mummeli suhaa väliä Helsinki-Fuengirola-Helsinki-Rovaniemi, kun toinen lapsi on napapiirillä ja toinen melkein Afrikan rannikolla.

Voin rehellisesti myöntää, että tyhjenevä pesä ottaa tositosi koville. Kun on tottunut jakamaan kommellukset ja kaaokset kahden rakkaan pikkuihmisen kanssa ja yhtäkkiä molemmat ovat aikuisia ja maailmalla, on olo ontto ja jotenkin tarpeeton. Sitä ostaa vahingossa kaupasta yhä perhekokoisia kanansuikalepaketteja ja sitten valmistuksen hetkellä yhtäaikaisesti naurattaa ja itkettää, kun tajuaa, että sitä kanapastaa vetää nyt sitten viikon, koska ruokailijat saman pöydän äärellä on käynyt niin vähiin. Ja kokeile itse jättää lapsesi vieraaseen maahan ypöyksin tietämättä milloin seuraavaksi näette. Jos teet sen ilman kyyneliä, olet varmasti kuollut. Jos tunnet minut, tiedät, että niitä kyyneliä suolsin kyllä niin, että lähes koko Los Bolichesin kaupunginosa lainehti. Pääseepä poikaseni nyt kyyneltulvan myötä suppailemalla rannalle, muutenhan tuota kävelymatkaa olisikin peräti 300 metriä ;D. Asunnolla on unelmasijainti aivan huikealla paikalla. Miten mun lapsistani tulikin noin fiksuja ja tarkkanäköisiä asunnon valitsemisen suhteen? Ehkä matkassa oli myös hitunen onnea, sillä asunto on oikeasti aivan ihana. Uusittu keittiö ja kylppäri eikä taatusti kosteusvaurioinen, sen verran altistunut olen, että olisin kyllä heti huomannut. Olen tosi onnellinen ja kiitollinen, että sain lähteä lapseni mukaan muuttomatkalle. On paljon levollisempi olo, kun on nähnyt kodin ja sen seudun, jolla lapsi seuraavan vuoden viettää. On helpompaa kuvitella poika tallustelemassa lähikauppaansa, kun on ne kadut ja kaupat omin silmin nähnyt ja mittaillut. Huikea seikkailu ja kokemus on toisella edessään eikä mua siksi itketä. Iloitsen, vaikka samalla onkin jäätävä ikävä ja olo välillä kuin junan alle jääneellä, henkisesti murjotulla ja fyysisesti rähjääntyneellä. Äidit. Aina me vetistellään, vaikka niillä lapsilla on kaikki aivan loistavasti. On uskallusta unelmoida ja toteuttaa, tavoitella ja tehdä. Silti tulee valtava tyhjiö elämään, kun ei enää rytmitä ruokailuja tai matkoja toisen elämään linkittäen. Ei voi ulko-oven avautuessa kysellä päivän kohokohtia tai fiiliksiä heti tuoreeltaan.

Oma suuntani on vielä vähän hakusessa. Osa omista unelmistani, kuten matkaoppaana toimiminen, taitaa olla jo tavoittamattomissa, mutta muutoin tavoitteeni ovat nyt selkeät ja tiedän, mitä työelämässä seuraavaksi haluan. Sitä ennen ja unelmatyötäni etsiessä suoritan nyt digimarkkinoinnin tutkintoa, jonka opinnot aloitin viikko sitten maanantaina. Aika hauskaa olla taas opiskelija!

Tänä iltana erityisesti keskityn tähän: älä heittäydy junan alle. Elämä jatkuu ja junat kulkevat. Ja lentokoneet, vaikka sitten kohti sitä Fuengirolaa taas.

Kohti uutta,

Marjo

muutosmama