22. joulu, 2018

Kiitollisuuden aakkoset kirjattavaksi muistiin mahdollisia myöhempiä huonoja hetkiä varten

Elämäni yksi raskaimmista vuosista alkaa olla pian lopuillaan. Odotan joulua ja sen tuomia (suomia) vapaahetkiä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin! Joutilasta oloilua, toivottavasti mukavan mutkatonta yhdessäoloa lasteni kanssa ja paljon hyvää ruokaa. Siitä on loppuvuosi tehty. Kaiken väsymyksen ja jopa sairastamisenkin keskellä minulla on kuitenkin paljon syitä kiitollisuuteen. Unohdan niistä varmasti ainakin puolet (pahoittelen, jos juuri sinä joudut unohdukseni kohteeksi – olet silti minulle tärkeä!), joten mennäänpä taas näillä tukiaakkosilla.

Aika. Sitä on runsaasti tarjolla omaan oloiluun monta joulunpyhäpäivää peräkkäin. Ihan parasta tämän ihmisen elämässä juuri nyt! Olen kiitollinen ajasta, joka on jo ollut ja ajasta, joka minulla on vielä jäljellä. Kuolema hiipii yhä lähemmäs ja karsii jopa ikätovereitani. Kaikella on aikansa. Ajan merkityksen korostuminen lisääntyy sitä mukaa mitä vanhemmaksi tulen. Yhtäkkiä tajuaa kirkkaasti, että aika on rajallista ja ainakin vaativaa työtä tehdessä ei aika yksinkertaisesti vain riitä kaikkeen. Silloin alkaa priorisointi: elätkö ensisijaisesti itseäsi varten vai jääkö omat tarpeesi aina kaiken hälinän ja to-do-listan hännille odottamaan aikaa ”sitten kun”? Mitä jos sitä aikaa ei tule?

Burana. Helpottaa kipua, joka säteilee välillä selästä jalkoihin. Muistutan tuolloin itselleni, että sijoitus uuteen patjaan saattaisi olla kovinkin kannattava. Ehkä ostan niitä kahteen kotiini. Vai olisiko minun tapauksessani parasta sijoittaa retkipatjaan, sen verran useasti vaihtuu majapaikkani? En ole edes laskenut kuinka monta päivä olen kuluneena vuonna yöpynyt muualla kuin ykköskodissani – ja silloinkin vaihtelen välillä huoneesta toiseen. Ison talon hyvä/huono puoli, kun on viisi makuuhuonetta, voi mennä lämpötilan ja oman fiiliksen mukaan talon ”pimeälle puolelle” tai ”valoisalle, mutta liikennöidymmälle puolelle”. Minun unenlahjoillani ei naapureiden mekkaloivat koirat ole kuitenkaan valintaani määrittelevä tekijä. Mutta pliis, ei niitä räksyttäviä koiralaisia pakkaspihaan tönöttämään, kiitos.

Celsius. Olen kiitollinen menneen kesän lämmöstä ja lempeästä syksystä. Mitä enemmän celsiuksia (muualla kuin kuumemittarissa), sitä parempi. Aurinkoa ja kesätuulta kaipaan jo nyt. Kesä 2018 oli säiden osalta yksi parhaista koskaan. Enkä ole ilmastonlämpenemisen kannattaja, ihan itsekkäistä syistä nautin lämmöstä, oli sen alkuperä mikä tahansa syy. 28 on oikein hyvä lukema Suomen leveysasteille.

Danske Bank. Pankki, joka on ollut mukana elämässäni sekä pankin että minun eri olomuodoissa jo vuodesta 1977 lähtien. Olen toki aina kilpailuttanut asuntolainani, mutta silti kaikki nämä vuodet pysynyt Dansken asiakkaana. Mitäpä sitä täydellistä kumppania vaihtamaan. Niin, siis pankkikumppania, asuntolainan maksukumppanihan on kyllä vuosien saatossa vaihtunut.

Eläköön elämä! Elämä ei ehkä aina mene helpoimman kaavan mukaan, mutta olen elossa ja se on kiitoksen aiheista suurimpia.

Finlandia-palkintoraatilaisuus kaunokirjallisuuden sarjassa vuonna 2018 on asia, joka saa minut yhä näin kilpailun jo ratkettuakin onnelliseksi ja kiitolliseksi. Kiitos, että sain olla tasavertainen kumppani kaunokirjallisuuden todellisten asiantuntijoiden rinnalla. Ihan mahtava pesti! Lämpimät onnittelut vielä Finlandia-voittajalle eli Olli Jalosen Taivaanpallolle. Jos mitään koskaan luet, lue ehdottomasti tämä huikea, verbaalisesti ja sisällöllisesti aivan täydellinen seikkailu!

Gaala. Olen nähnyt parin viime vuoden aikana melkoisia gaaloja, joista kaikista olen kiitollinen. Olen päässyt kurkistamaan kulisseihin ja itsekin teputellut Tamperetalon lavalla tuhatpäisen yleisön edessä gaalajuhlassa. Gaala on aina hyvä syy kaivaa päälle parempaa kolttua, ottaa aikaa kampaajalle ja juhlameikkiä varten. Elämä on juhlaa!

Haaveet. Kyky haaveilla on hieno ominaisuus eikä siitä pitäisi koskaan luopua. Haaveileminen tekee hyvää mielelle ja sydämelle. Useimmiten myös mielikuvitukselle, jolle se tekee suosiolla ja hymy suupielessä karehtien tilaa. Joskus haaveet kantavat toteutukseen saakka. Ja mistäpä sitä vielä tietää mitkä kaikki toteutuvat. 

Innostuminen. Kun ihminen lakkaa innostumasta, osa hänestä on kuolleessa tilassa. Innostuminen tuo iloa, valoa ja toiveikkuutta niin itselle kuin toisille. Mikä onkaan kauniimpaa kuin innosta hehkuvat posket? Mistä asioista sinä innostut? Ja mistä haet innostumista, jos tilapäisesti olet sellaisen kadottanut? Innostuminen on siitä veikeää, että sen jakaminen ei vähennä alkuperäistä määrää, vaan oikeastaan aina tuplaa potin. Innostu siis mistä tahansa: kirjoista, metsästä, työstä, työkavereista – kunhan pidät intosi tallella ja annat sen näkyä myös muille.

Jakaminen. Se on paras luottamuksen ja huomaavaisuuden ele, jonka läheiseltään voi saada. Itse jaan niin ilot kuin surut, karkkipussin sisällön kuin kustantajilta saamani lukukappaleet (kirjat). Jakamista voi tapahtua myös vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Jakamiseen liittyy usein myös pyyteetön riemu toisen ilahduttamisesta. Kaikista parasta on, kun jakaminen on vastavuoroista. Välillä on itse saamapuolella ja välillä antajana. Homma rulaa niin kauan kuin osapuolet ovat yhtä mieltä siitä mitä ja miten asioita jaetaan. Avioeron kohdalla homma jotenkin konkretisoituu raadollisimmin. Siinä jaetaan tai ollaan jakamatta menneisyys, lapset, rahat, kasvatuskumppanuus, kaikki. Toivottavasti sulassa sovussa.  

Kirjat. Yllätyitkö, että kirjat ovat aina olleet tärkeällä sijalla elämässäni? Kirja voi hetkessä viedä uusiin ulottuvuuksiin ja murheitten ulottumattomiin. Kirja on kuin hiljainen ystävä, joka haastaa, huolehtii ja kannattelee. Olen kiitollinen, että vuonna 1981 kirjoittamani nuortenromaani Saara on minulla yhä tallella. Olenpa ollut kaukaa viisas ja käyttänyt kuulakärkikynää! Ja voi ihme sitä kultaista kasaria!

Lapseni. Nämä elämäni tärkeimmät tyypit. Mistään en niin riemuitse kuin heidän menestyksestään ja olemassaolostaan. Odotan suurella ilolla yhteistä aikaa heidän kanssaan jouluna. Paria hetkeä myöhemmin toinen heistä palaa Rovaniemen elämäänsä ja toinen lähtee armeijaan. Koti ja olo on kovin tyhjä ilman lapsia, mutta sydän aina täynnä rakkautta. Lasteni takia luopuisin mistä vain. Ei tule elämässäni hetkeä, jolloin vapaaehtoisesti jättäisin väliin jonkun heille tärkeän hetken. Toivottavasti saan olla jakamassa niitä vielä monenmonituista vuosikymmentä. Miltähän muuten tuntuu tulla mummiksi (ei ole ajankohtaista vielä)?

Meri. Jos elämä koskaan kovasti potkii päähän, hakeudun meren äärelle. Järvi ei käy, se ei täytä koko tarvekiintiötä. Meressä minua viehättää sen arvaamattomuus ja jatkuvuus. Sen suolaiset pirskeet ja loputtomat eri värisävyt ovat kovin monesti kuiskanneet minulle salaisuuksia ja askelmerkkejä. Meren äärellä kuulen omat ajatukseni kirkkaina ja uskallan luottaa itseeni.

Nauru. Jokainen naurun aihe on aihe kiitollisuuteen. Virkistävä tuulahdus, joka poistaa harmaan ja hetkessä tuntuu koko kropassa ja mielessä. 

Onni. Onni on asia, joka on pienestä kiinni ja siksi siitä ei aina muista olla kiitollinen. Onni on katto pään päällä, puhdasta hanavettä, juokseva suihku, ystävät, perhe, maksettu sähkölasku.

Punainen. Olen kiitollinen siitä, etten ole esimerkiksi viherpuna –värisokea. Rakastan punaista, oranssia, keltaista – tulisielulle tulen värejä, kappas vaan. Lempivärini yli muiden on punainen.

Q. Kuu on asia, joka kiehtoo minua suunnattomasti. Olen kiitollinen kaikista niistä upeista kuutamoista, joita olen nähnyt eri puolella maailmaa. Saman kuun alla kansat yhdistyvät ja etäisyydet maapallon toisella puolella asuviin ystäviin kapenee. Kuuta katsoessa alkaa mielikuvitus kertoa pieniä tarinoita toisenlaisesta asuinympäristöstä.

Rakkaus. No niin. Rakkauspa on asia, jota ei saisi koskaan ottaa itsestäänselvyytenä. Olen kiitollinen kaikista elämäni kovinkin erilaisista rakkaustarinoista, joita olen saanut kokea niin omassa elämässäni kuin kuvitteellisten kirjahahmojen välityksellä. Rakkaus ja rakastuminen on ihan parasta!

S eli Ässät. Ei tarvitse tarkennusta enempää. Olette rakkaita!

Turvallisuus. Olen kiitollinen, että kaikesta huolimatta Suomessa on lopulta melko turvallista asua ja elää. Kukaan ei varmasti ole nälkäänsä kuollut eikä jäänyt vaille vaikkapa kiireellistä hoitoa. Suomessa on hyvä elää ja sairastaa, olla ja kasvaa.

Uskollisuus. Olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat suhteissaan toista kohtaan uskollisia, rehellisiä ja rakastavaisia. Wau.

Vatsakivuttomat päivät. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jona en kärsi vatsakivusta. Toivon, että niitä on tulevaisuudessa yhä enemmän, kunhan kipujen alkuperä selviää ja sitä kautta ehkä helpottaa. Vatsahaava, mitä näitä nyt on.

Wallattomuus. Minusta on kivaa, etten vanhennettuanikaan ole menettänyt tietynlaista wallattomuuttani. Hassuttelen ja hihkun, kunhan silmä välttää. Tosin nykyisin harvemmin, mutta tallessa tuo lettipäisen lapsen riemukkuus silti kaikkien maailman murheitten alla yhä on.

Xyzal. Allegialääkkeeni, joka pitää silmäni avoinna kaikelle maailman kauneudelle ja kiitollisuuden aiheille.

Ystävät. Niistä olen erityisen onnellinen ja kiitollinen. En ole aina maailman paras ja jaksavaisin ystävä, mutta ystävät tukevat ja tuntevat minut melkein yhtä minä itse. Joskus he ovat jopa enemmän oikeassa minun suhteeni kuin itse olen. Lämmin kiitos sinulle, joka lähetät kauniita viestejä ja kyyneleet heruttavan kauniita sanoja silloin, kun niitä kaikista eniten olen tarvinnut. Te tiedätte keitä olette. Toivottavasti olen ääneen sanonut kuinka tärkeitä minulle olette.

Zetor. OMG, Zetorissa olen kerran viettänyt hullunhauskan illan rakkaitten ystävieni seurassa. Kengänpohjat tarttuivat viinasta tahmeaan lattiaan ja kielisuudelmat kirittivät keskiyötä tanssilattian laidalla, mutta kaveria ei koskaan jätetä, ei edes yberhyvän suuteloitsijan takia. Pitäisikö käydä kurkkimassa paikka uudelleen?

Åbergin Patrick. Hän oli ensimmäinen pomo, joka teki sekä minuun että tapaani toimia lähtemättömän vaikutuksen. Pomo voi samanaikaisesti oikeasti olla rento, ystävällinen, kannustava, lempeä, mutta myös vaativa ja vakuuttava. Kiitos, että loit mahtavan perustan myöhemmälle työuralleni.   

Äiti. Hän on minulle hyvin rakas ja olen kiitollinen, ettei hän ole minua koskaan tuominnut, vaikka en kuluneena vuonnakaan ole juurikaan ennättänyt häntä tavata. Äiti on rauhallisuuden ja pysyvyyden symboli ja synonyymi, turvasatama ja taiteilijasielu.

Öinen kaupunki. Sen ihastelemisen taidosta kiitän vanhempiani, jotka ovat osanneet pullauttaa minut maailmaan yhdessä maailman upeimmista kaupungeista, rakkaassa Helsingissäni. Tämän kaupungin kadut, värit ja valot, varjotkin ovat minulle tärkeitä enkä näillä öisillä reiteillä satunnaisesti taivaltaessani osaa mitään pelätä.

Näillä mietteillä suljen kohta elämäni vuoden 2018 kirjoihin ja kansiin. Kiitos, kun olit kuulolla ja seurailit elämääni siitäkin huolimatta, että olen ollut aika uppeluksissa kaikkien kiireitteni keskellä. Ja muista, että jokainen taaplaa tyylillään ja juuri siksi elämä on niin kivaa. Kaikki eivät ole äiti Aurinkoja eikä kaikki niitä norsun...öö... juttuja. Ja niin on juuri hyvä. Pysähdypä sinäkin hetkeksi miettimään oman elämäsi kiitollisuuden aiheita.

Suloista joulun aikaa toivottaen,

Marjo