8. loka, 2018

Tuhat ja yksi tarinaa Thaimaasta

Peilistä minua tuijottaa joku omituinen sinertäväkasvoisuuteen taipuvainen nainen, jonka silmien alla roikkuu munakuppien kokoiset mustarenkaiset ymmynkäiset. Ne näyttävät jo oikeasti niin syviltä kraatereilta, että keitetty kananmuna hyvinkin saattaisi istua paikoilleen ja pysyä alaluomipussukoiden uurteissa. Ehkä pidättäydyn tälläkin kertaa kuitenkin perinteisemmissä silmähauteissa ja satsaan silmänympärysvoiteisiin, kun sellaisia ihan työnikin puolesta on hyvin saatavilla. Jihaa, on siis syksy ja valon tarve ja univelka alkavat pikkuhiljaa painaa jo polvissa saakka. Josko saisin vain painua talviunille ja herätä sitten maaliskuun alussa, sopisiko? Miksei kasvoillani hehku enää kesäinen päivetys tai kulkuani vauhdita armas aurinko? Oo, kesänlapsi mä oon. Ei kyllä yhtään nappaa tämä aika vuodesta.

Arki rullaa eteenpäin silti vauhdilla. Sitä vauhtia voisi kuvailla käyttämällä lentämisestä tuttua termiä suihkuvirtaus. Wikipedian mukaan suihkuvirtaus on ylhäällä troposfäärissä kulkeva putkimainen nopean tuulen vyöhyke, jonka keskustan nopeus on 30-120 m/s. Suihkuvirtaus voi vauhdittaa tai hidastaa lentokonetta. Sitä samaa se lienee tekee myös ihmiselle, joka kokee olevansa virtauksen pyörteissä. Välillä pompituttaa vähän enemmän, välillä mennään tasaista kyytiä, mutta kovalla nopeudella. Älä katso sivuille, ettei ala pyörryttää. Turvavyö kiinni ja happinaamarien sijainti paikallistettu. Maksuton mustikkamehu siemaistu. Kiitos, että valitsitte lentoyhtiö Y:n ja tervetuloa lennolle uudelleen.

Olin toissa viikolla työmatkalla Thaimaassa, joten nyt meni sekin reissuneitsyys ja Thaimaa siirtyi kohdemaailmankarttani merkatuksi kohteeksi. Done. Seen. Taas yksi maailmankolkka katsottuna ja sitä seurannut syvä kiitollisuus Suomen melko mallikkaasta olotilasta. Ehkei ole lottovoitto syntyä Suomeen, mutta ainakin meillä on mahdollisuus valita elämämme suunta ja toteuttaa melko vapaasti unelmiamme. Thaimaassa tämä ei ehkä niin itsestäänselvyys. Mitä siis jäi käteen ensimmäisestä Thaimaan-viikostani ikinä?

Lento Bangkokiin kesti 9 t 30 minuuttia. Kyyti oli onneksi tasaista ja seura hyvää, sillä olin matkassa viiden aluejohtajamme kanssa määränpäänämme Oriflamen Gold Conference Thailand 2018. Perinteiset reissuskumpat nautittiin noin 11 kilometrin korkeudessa ja untakin yritettiin saada mitä erikoisimmissa asennoissa: lentokoneessa on todella tarpeellista olla luova asennonlöytäjä. Älä kuolaa vieruskaverin peitolle, älä kadota kenkiäsi yön pimeydessä äläkä kuristaudu vastamelukuulokkeiden johtoon. Meillä oli koko porukalla sentään monta extrasenttimetriä tilaa, kun olin ”upgreidannut” meidät Economy Comfort –luokkaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa huippumyyntien taas ollessa osana arkeamme matkustamme Business-luokan leposohvilla loikoillen, säihkysääremme pitkiksi huolella yksityisloosheissamme ojentaen ja kuohuvaisemme Ultima Thulen klassikkolaseista siemaillen?

Bangkok oli kuuma ja kostea. Saapuessamme lämpötila oli jo heti aamutuimaan Suomen viime kesää vastaava, vaivainen 33 astetta, mutta ilmankosteus niin korkea, että tunnin hiustenkihartamisahertamisen jälkeen kampaus lässähti noin 90 sekunnissa. Yritä siinä sitten edustavana ympäriinsä teputella, kun hiki valui virtoimenaan ja vaatteet liimautuivat päälle tiukasti kuin kumihansikkaat. Onneksi löysimme nopeasti yksityiskyytimme, joka kuljetti meidän Bangkokin ytimeen hotelli Hilton Milleniumin jokimaisemiin. Huikeita näköaloja oli tarjolla mm. hotellin 31. kerroksessa olevasta baarista ja 30. kerroksesta olevista neukkaritiloista. Näyttipä tarjolla olevan myös Spa-osasto ja kauppakuja, mutta ne jäivät ainakin minun osaltani odottamaan seuraavia vierailukertoja, sen verran tiiviisti on aina aikataulut tykitetty täyteen ohjelmaa. Työmatkallahan toki olinkin ja siihen kuuluu erilaiset varmistelut, harjoitukset ja muut kokoukset kaiken ”virallisen” ohjelman lisäksi. Niiden ohessa ennätin silti myös ryhmäni kanssa mm. jokilaivaristeilylle, jossa teemana oli valko-kulta -väritys, tosin omat ennakkovalmisteluni jäivät tarpeettomiksi, kun käteeni lätkäistiin (ei-vapaaehtoinen) thaimaalainen juhla-asu, johon oli kietouduttava. Rohkeimmat (ja kaunisrunkoisemmat naiskollegani) uskaltautuivat pukeutumaan pelkästään näihin kangaskietoutumiin, minä sen sijaan vedin varman päälle ja jätin oman valkoisen mekkoni ”alusasuksi”. Eipä yhtään kuuma, ei varsinkaan loppuillasta railakkaasti Abban tahdissa joratessani, mutta mitäpä sitä ei työnsä ja vieraiden viihtymisen puolesta tekisi. En silti strippausta, joka olisi mahdollistunut mikäli pukuni neulat olisivat pettäneet ja allani ei olisi ollut tuota varavaatekertaa. Jokea pällisteltiin myös pienemmillä veneillä retkeillessä ja sen aikana saimme kukin leipäpussit, joilla ruokkia tolkuttoman kokoisia kaloja. Niiden ruokkiminen toi käsittääkseni hyvää onnea. Kiitos, tulee tarpeeseen, joten leivät menivät viimeistä murenta myöten parempiin suihin, vaikka olivat kuulemma ihan ihmisravinnoksikin soveltuvaa. Sellaiselta höttöranskanleivältä näytti. Näimme myös Bangkokin komeimpia nähtävyyksiä, kuten Grand Palacen, jonka veroista kultakiiltoa en olekaan hetkeen – jos koskaan – missään nähnyt. Huikea määrä temppeleitä, patsaita, torneja ja kaikki kullanhohteessa häikäiseviä. Ajelimme myös Tuk-Tukeilla peräti poliisisaattueessa. Tällaisia ne Oriflamen matkat ovat, olemme kuin vähintäänkin kuninkaallisia, joille tarjotaan aina vain parasta, oli se sitten viiden tähden luksushotellia tai tappiinsa viimeisteltyjä ohjelmia saumattomine kuljetuksineen ja viimeistelyineen. Jännittäviä kokemuksia taas iso nippu aina vasemmanpuoleisesta liikenteestä pelottaviin poliiseihin ja hurjista sähköjohtovirityksistä äkillisesti alkaneisiin ukonilmoihin. No, sadekausihan Thaimaassa olikin käynnissä, joten siihen nähden pääsimme todella vähäisellä kastumisella ja kahlaamisella. Bangkokissa meillä oli myös kokouspäivä, jossa oli paljon asiaa ja yhteistä olemista esiintymislavalla ja sen laidoilla. Läsnä oli myös Oriflamen pääjohtaja Magnus Brännström, jonka kanssa daamini saivatkin komeita yhteiskuvia, sen verran on Magnuksella raamikkuutta. Oli iso ilo saada yllättää osa aluejohtajistamme palkitsemisilla ja ensikertalaistamme sainkin puristaa lujasti kädestä, kun kaiken kuumuuden ja konfettisateitten keskellä kuumien spottivalojen alla lavalla yhdessä seisoimme. Hetkiä, jotka jäävät muistoihin (jollei muuten niin valokuvissa, joihin en vaan koskaan totu). Ole siinä sitten fiksun näköinen yhteen suuntaan niin varmasti jonkun toisen otoksessa sitten pyllistelet tai näytät muuten vaan todellisuuttakin tönöttävämmältä. Jos saisin lantin joka kuvasta, johon tahtomattanikin joudun, elelisin niillä rahoilla ainakin Thaimaassa monta kuukautta :-D

Bangkokin jälkeen suuntasimme kohti Hua Hiniä, jonne oli noin kolmen tunnin ajomatka. En olekaan aiemmin ostanut thaimaalaiselta huoltoasemalta tamponeja saati sihdannut eräänlaista suihkuvirtausta vessan lattiareikään. Jep-jep, maassa maan tavalla ja kuukautiskierrolle terveisiä, että pitää jatkossa lupauksensa ja aikataulunsa erityisesti tropiikissa, jossa muutenkin on tukalaa ja hikistä puuhaa olla, saati sitten rättisulkeisissa kuljeskella kylillä seuraavaa toilettia hakemassa. Sheraton Hua Hin Resort & Spahan saavuttuamme meitä oli vastassa perinteinen thaimaalainen tanssishow ja kaikki saivat ranteisiinsa tuoreista kukista tehdyt, suloisen makealle tuoksuvat korut. Aikamoinen paratiisi oli edessämme ja niinkuin paratiiseihin tietysti kuuluu, niin täälläkin yhden matkaseuruelaisistani yllätti käärme, joka pudota mätkähti puusta suoraan rouvan aurinkotuolin juurelle. Itse en ehkä toipuisi tällaisesta traumasta koskaan, sillä jo jonkun monijalkaisen öttiäisen hiippailu huoneeni pöydällä sai minut suunniltani ja liki ottamaan taksin lentokentälle ja kotia kohti. Yksin ollessani olisin saattanut tämän toteuttaakin, mutta nyt vaan yritin olla aikuinen ja cool ja liiskasin kultakuorisen örkin lopulta korkokengälläni. Auts. Gekot, joita vilisti seinustoilla vipeltäen, alkoivat näiden tapahtumien valossa näyttää jo ihan sympaattisilta ja harmittomilta örkeiltä. Ulkoravintolassa istuessamme toki katseeni tarkasti seurasi seinällä tanssahtelevan gekon toimintaa, ettei noutopöydän rapean salaatin tai höyryävän lasagnen joukosta yhtäkkiä kurkkaisikin pikkuliskonen. Hua Hinissä ei selkeästikään ollut turistikausi, sillä ostettavaa oli suorastaan mahdotonta löytää mistään. Iltamarkkinoilta lopulta löysin jokusen silkkihuivin, joita kulkeutui tuliaiseksi koto-Suomeen. Harvoinpa jää käteiset käyttämättä ja yhtä harvoin sulkeutuu firman luottokortti – ei toki railakkaan ostelun jäljiltä, vaan korttikopioinnin uhriksi joutumisen myötä. Olisihan tuolle korttiongelmalle toki löytynyt joku parempikin hetki kuin ryhmän kanssa Thaimaassa ollessa. Lopulta pääsimme kuitenkin kaikki onnellisesti kirjautumaan ulos sekä hotellista että maasta.

Thaimaa on nyt koettu ja maailmankarttani ja avarakatseisuuteni on taas astetta aiempaakin laajempi. Mitä Thaimaasta jäi päällimmäisenä mieleen? Kuumuus, kosteus, kullanhohtoiset, kuin tuhannen ja yhden yön tarinoista tutut loistopalatsit, jättiläiskokoinen Buddha-patsas, oransseihin kaapuihin pukeutuneet munkit, Hua Hinin suomea huutelevat kangaskauppiaat, sähköjohtojen uskomattomat niput roikkumassa käden ulottuvilla (en ehkä haluaisi sateella niiden ohi kulkea), Hua Hinin valkeaakin valkeampi hiekka, Bangkokin rakennusturvallisuus, jota seurasin paraatipaikalta hotelli-ikkunastani käsin (miten ihmeessä mies roikkuu holtittomasti telineillä noin 50. kerroksen kohdalla ja asettelee metallipalkkeja kaikessa rauhassa) ja rahayksikkö, jota sai joka ostotapahtuman kohdalla laskeskella euroiksi. Mieleen painui lähtemättömästi myös erittäin hyvä ja maukas ruoka. Thaimaa on voimakkaiden mausteiden maa, mutta maa, jossa pähkinä- ja manteliallergikko pärjää oikein mainiosti. Erityisen hyvää ruokaa sain mm. Supatra Riverhouse –nimisessä ravintolassa – eikä ole varmasti koskaan muuten maistunut jääkylmä Cocis niin hyvälle! Ehkä silti maailmankaikkeudessa on vielä monta paikkaa, jotka haluan nähdä ennen mahdollista paluutani Thaimaaseen, niin myyty en kaiken tuon kokemani luksuselämänkään keskellä ollut. Tuhat tarinaa ja kokemusta rikkaampana kiitän taas työnantajaani Oriflamea hienosta kokemuksesta ja mitä mainioimmasta matkaseurasta.

Syksyssä räpiköiden, kesästä unelmoiden,

Marjo