17. kesä, 2017

Turkoosin meren äärellä on niin helppoo olla onnellinen

”Voi kun sie näytät niin ihanan rentoutuneelta, poskilihaksistakin huomaa siun hyvän olotilan” toteaa naapurihuoneiston toinen samankaltainen, rentoutunut oriflamelainen kurkistaessaan yhteisestä uima-altaastaamme minun terassini puolelle. Oloni on todellakin täydellisen rentoutunut ja kiireetön. On lauantaiaamupäivä, melkein vapaa sellainen ja hohkaavan hehkuva aurinko lämmittää, miltei korventaa, mutta silti hellien hoivaa kiireen uuvuttamaa ja pitkäaikaisen pimeyskauden vaivaamaa ja väsähtynyttä ihmispoloa. Päivän polttavin aihe taitaakin tänään olla tuo auringonsäderyppäiden energinen keinahtelu ja kepeä ympärilläni tanssahtelu, joka kirmailee uima-allasvedestä helmeilevillä polvillani kuin Zorbas ja nostattaa aurinkopisamia alkukesän sadepäivien piiskaamille kasvoilleni. Mikä ihana olotila: lämpö valtaa kroppani lisäksi myös mielen ja pelkät hyvät ajatukset täyttävät koko kuumentuneen pääkoppani. Lomalla en ole, koska tämä on työmatka ja työtä sopivassa suhteessa sisätiloissa naputtaen olen koko viikon tehnyt, mutta juuri tänään tunnen oloni sangen verkkaiseksi ja kaiken puolin täydeksi, olkoonkin, etten vielä näin kello yhteen mennessä ole hennonnut erottautua yksityisestä terassistani edes aamupalalle saakka, vaan tiiviisti lojun uima-altaan hohkaavan valkoista muuria vasten. Tässä valossa kaikki näyttää ja tuntuu niin lempeältä, pehmeältä ja samalla kertaa kovin epätodelliselta ja silti itkettävän ihanalta ja todelta. Aurinkotuolissa maatessa ei mieleen tunkeudu mitään kurjaa, ei yhtikäs mitään negatiivista. Ei ystävän taistelu syöpää vastaan, ei toisen kamppailu burnoutia vastaan eikä matkan takia menetetty kummitytön rippijuhla tai lukuisten tekemättömien töiden listaus. On vain tässä ja nyt, jolloin kaikki on hyvin, äärimmäisen hyvin ja ihminen onnellisimmillaan. Uima-altaassa ja sen reunalla on viikon kuluessa käyty lukuisia erittäin rakentavia keskusteluita ja poimittu talteen herkullisia kehitysideoita. Aikamoinen työ minulla. Toimenkuvaan kuuluu kaikenlaista, niistä uima-altaalla tai meressä kelluminen ei toki ihan jokapäiväistä.

Kun ihminen elää mustavalkofilmissä lähes puolet vuodesta, ovat Välimeren säihkyvän kirkkaat ja tuhansina sinisävyinä loistavat värit varsinaista väriterapiaa silmille ja sielulle. Miten ruoho onkin näin paljon vihreämpää meren tällä puolella. Miten upeina korallit loistavatkaan kymmenien eri turkoosinsävyjen joukossa. Miksi miehet näyttävät niin paljon rouheammilta, kiehtovimmilta ja iloisimmilta. Miten naiset ovat kuin kotitöiden painava vastuullisuusviitta harteiltaan pois heitettyinä selkeästi pidempiä, ryhdikkäämpiä, entistäkin kauniimpia ja onnellisempia, vailla soraääniä ja tasaisena nakuttavaa nalkutusta. Ja mitä ovatkaan kaikki nämä mahtavat ja värikkäät kukat ja kasvit, joita ei Suomen leveysasteilla kasva? Mieleen nousee hassuja kysymyksiä, joille Helsingin Sanomien Lapset kysyvät –palstan toimittajat varmasti naurahtelisivat. ”Onko tummaihoisilla ollenkaan ihokarvoja? Montako kreikkalaista tai yrityskertaa tarvitaan täyttämään yksi viinilasikaappi? Kuinka monta eri tasoa yhden hotellin organisaatiokaaviossa on?”

Onnellisuus on olotila, joka liittyy fiiliksen lisäksi aivan varmasti myös tähän valohoitoon ja väriterapiaan. Punaista, oranssia, sinistä, turkoosia. Korallinvalkoista, uimapatjan kirkuvaa pinkkiä, saksalaisturistin kirkkaankeltaiset uimashortsit. Uimarannalla värien kirjo on vähintäänkin yhtä railakasta: lettutaikinan väriset hintelät koivet paljastavat lomakohteen vastasaapuneet. 80-lukulainen kestorusketus – jolle vauhtia on haettu ehkä suihkurusketuksesta - tuo huomaamatta useammallekin 70+-rouvalle armottomat 10 vuotta ikää lisää ulkonäköön. Kadehdittavan (kammottavan) tasaisen rusketuksen pettää vain löystyneiden pakaroiden alla iloisesti vilkahtelevat valkorannut, jotka ovat kuin aina niin trendikkäät smileynaamat. Koko rantakirjokomeuden kruunaa selkeästi eläkeiän ohittanut venäläisrouva, joka kaikessa punakassa pulleudessaan istuu ylväänä ja itsevarmana rinnat kärvähtäneinä yläosattomissaan ja jalat reteästi harallaan, vatsa hiekkakummun päällä köllöttäen. Nainen tekee verkkaisesti hiekkakakkuja ja -linnoja, toinen käsi puhelinta puristaen ja suu luuriin venäjää solkaten. Selkeästi onnellinen nainen, uskalias elämännautiskelija, paratiisiin kadonnut Eeva. En ehkä selviytynyt kohtaamisesta ilman verkkokalvoilleni piirtynyttä muistoa tai pienenpientä henkistä säröä. Olenko liian estoinen? Turhaanko vedän kokouikkaria ylleni, kun luonto on selkeästikin minut tonnikeijuksi halunnut. Toki vaatteisiin verhoutuminen johtuu enemmänkin polttavasta auringosta, sillä sellaista suojakerrointa ei vielä olekaan, joka olisi minut pidempiaikaisemmalta auringonpalvomistuokiolta suojannut. Tässä yhteydessä on toki pakko mainostaa oman talon tuotteita, sillä vilpittömästi ja käsi sydämellä vannoen voin kertoa, että Oriflamen Sun Zone SPF 50 Body spray on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani aurinkotuote. Ei tahmaa, kestää äärimmäisen hyvin jopa merivettä – ja pitää minut upeasti kalkkilaivan kapteenina. Ei kirveleviä suihkutuokioita palaneen selkänahan kera tai punanenäisiä peilailuhetkiä. Hiphei, kokeile niin et varmasti vaihda enää yhteenkään toiseen törppöön. Et sitä purkkia etkä muuten myyjääkään. Usko minua.

Tajuan kyllä miten onnekas olen. Tartun tähän juovuttavaan hetkeen, auringon- ja armeliaisen keski-ikäisyyteni täyteiseen ja tunnen olevani elossa, särppiväni yhä nuoruuteni pisaroita ja hengittäväni samaan rytmiin elämänkaikkeuden kanssa. Meressä ruumiini on painoton ja mieli keveä, kellun turkoosinvärisessä viileänraikkaassa, liki äärettömään jatkuvassa vedessä ja mietin miltä tulevaisuus näyttää. Ihan varmasti erityisen hyvältä.

On niin helppoo olla onnelllinen. Kunhan vain uskaltaa ensin heittäytyä elämän ja turkoosinsinisen meren aaltojen vietäväksi.

Rakkaudella,

Marjo

PS. Blogini lukukerrat lähestyvät piakkoin 15 000 kertaa. Mikäli juuri sinä huomaat olevasi tuo 15 000. kävijä, jätäthän seinälleni viestin – lähetän sinulle pienen yllätyspaketin! <3