1. marras, 2016

Yksi pysyy aina - ystävyys

Istun hotelli Flamingon ylileveällä sängyllä Vantaalla läppäri sylissäni ja mieli ja sydän täynnä uusia kokemuksia ja kiitollisuutta. Mitä huikeita, ystävyyden täyteisiä päiviä mulla on taas ollutkaan! Niin se vaan menee, että vaikka elämässä ei mikään muu säilyisi niin yksi on ja pysyy aina - ystävyys. Saatan olla (ja totisesti olenkin) juuri nyt yksin, mutten silti ollenkaan yksinäinen. Se, että kerta toisensa jälkeen nukun vieraissa vuoteissa ympäriämpäri maata, tuo omat haasteensa myös ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Somehan on toki silkkaa iloa, mutta halauksen voimaa se ei tule koskaan laimentamaan. Sen otan yhä mieluiten livenä ja mieluusti päivittäisenä annoksena. Onneksi olen alalla, jossa halataan erityisen paljon. Sopii minulle oikein mainiosti. Viimeiset kaksi päivää ovat olleet täynnä iloisia kohtaamisia, ihan mahtava työ mulla! Meikkimama meets Oriflame ladies. Tykkään, tykkään!

Kun aikoinani erosin, olivat juuri ne lähimmät ystävät (pikkusiskoni mukaanlukien), jotka pitivät minut pinnalla ja jonkinlaisissa ravintoarvoissakin. Oli kai heillä omiakin huolia kuten lasten oksennustauteja, murjottavia puolisoita ja tasapainottelua omien aikatauluhaasteiden kera, mutta niinpä vaan ehtivät minua tukea ja tuupata elämässäni eteenpäin, kun omat voimat eivät aina tuntuneet riittävän. Kun yksi ystävistäni sitten kohtuullisen avoimella someavunhuudollaan viime viikolla kiljahti apua, oli minulle täysin selvää, että kalenteriin täytyy raivata tilaa ja olla omalta osaltani se kantava rakenne hänen tuoreessa erokuviossaan. Kenenkään ei tarvitse kellua yksin, ystävät ovat niitä elämän pelastusrenkaita ja paukkuliivejä. Ja niin me ennalta kolme toisillemme täysin tuntematonta leidiä - minä ja kaksi muuta avunpyyntöön reagoinutta naista, joilla ainoana yhdistävänä tekijänä oli tämä eron riepottelema ystävä - istuimme perjantai-iltaa ravintolassa, jossa rapsakka chili ja tuore parisuhdepettymys korvensivat sisuskalujamme, mutta suurimman osan iltaa täytti silti toiveikkuus ja jopa nauru. Olimme neljä täysin erilaista aikuista naista, joista kuin erotilaston hiljaiseksi vahvistamiseksi yhdellä (minulla) oli jo ero koettuna, yhdellä prosessi juuri työn alla ja kahdella pitkäaikainen parisuhde ja ilmeisen onnellinen avioliitto yhä käynnissä. Fifty-fifty. Onnellisia kunnes toisin todistetaan. Illan saldo: uusia ystäviä, ystävän astetta parempi mieli ja ainakin yksi uusi Oriflamen käyttäjä. Välissä vierähti ehkä vuosikymmen, kun emme tämän kirjaimellisesti Espan puskasta yhteistyössä vanhan poikaystäväni kanssa pelastamani ihanan ystävän kanssa olleet juurikaan yhteyksissä, mutta ystävyys oli silti yhä tallessa ja hädässä ystävä tunnetaan. Siis oikeasti tunnetaan.

Ja kuinka todennäköisesti törmäät yhteen läheisimmistä ystävistäsi satunnaisen hotellin lounasbuffetissa tavallisena maanantaiaamupäivänä? Sellaisen ystävän, jota olet jo monta viikkoa kaivannut ja miettinyt, muttet ole työkiireiltäsi ehtinyt sopia edes pienen ohikiitävän hetken mittaista halaustreffiä? Ja sitten tuo ihana ystäväsi istuukin yhtäkkiä sattumalta parin pöydän päässä sinusta kauden kasviksia lounaslautaselleen somasti pinonneena ja mieleesi palautuu hetki 19 vuoden takaa, kun elämän hassut pienet sattumukset toivat eteesi tuon upean ihmisen. Jollen olisi neuvolan ilmoitustaululla huomannut pientä ilmoitusta, jossa etsittiin ulkoilukaveria hiekkalaatikon reunalle, saati olisi siihen puhelinnumeroon tarttunut - minullahan jo oli reippaasti kotiäitiystäviä entuudestaan - olisi eilinen kohtaaminen ollut vailla merkitystä. Kukapa nyt täysin vierasta ihmistä halaisi. Tämänkin ystävän olen kohdannut sattumalta ja siitä lähtien on hän asunut sydämessäni. Ihminen, jonka edessä saa olla paljaana ja haavoittuvana. Ja jolle toivotan nyt mitä pikaisinta paranemista ja flunssan selättämistä. 

Olen onnekas, sillä minulla on ympärilläni ihania ystäviä. Eivät he aina ihan kosketusetäisyydellä ole, mutta aina silti lähelläni. Lähes jokaisesta työpaikastakin on jäänyt ainakin kavereita, osasta paikoista myös sydänystävä. Se on mielestäni loistavan työpaikan merkki. Olen nyt uuden työni puolesta tutustunut hurjaan määrään uusia ihmisiä ja sieltäkin tulee ajan saatossa varmasti kehittymään uusia ystävyyssuhteita. Silti ne aiemmat rakkaat ihmiset pysyvät yhä matkassani, vaikka en aina olisi sitä ehkä ansainnutkaan. Tänään kiitän sydämestäni erityisesti teitä: Nina, Ranja, Susa, Pia, Mari ja Hanna-Kaisa. Ja kaikkia teitä, joita olen tänään tai minä muuna tahansa päivänä halannut. Kaikkia teitä, joita toivon pian halaavani. Teitä, jotka tiedätte, että olette minulle rakkaita. Jokaisena päivänä olen teistä ihan oikeasti ja aidosti kiitollinen. 

Ystävyys on ehtymätön luonnonvara. Se ei kulu, vaikka sitä kuinka tuhlaisi. Se ei katoa, vaikka kuinka mokaisi. Ystävien takia tavallinen tiistaikin voi muuttua merkitykselliseksi, sillä jaettu pizza maistuu aina paremmalta kuin yksin syöty. Ja lakkahillolla ja tuoreilla karpaloilla kruunattu poropizza on muutenkin kerrassaan maistuvaa!

Rakkautta ja riemua viikkonne - muistakaahan huolehtia, ettei kukaan jää yksin.

Marjo

PS. erityisen kiitollinen juuri nyt olen myös seuraavista asioista:

lapsistani, joista nuorempi toipuu vauhdilla keuhkokuumeestaan

blogini lukijoista - ihan uskomatonta, että hassuja höpinöitäni on käyty lukemassa jo yli 5000 kertaa. Olette ihania, kiitos! <3