14. loka, 2016

Suurenmoinen nainen

Hetken taas ollut tätä hiljaiseloa, äläpä silti huolestu! Se on se uusi työ, uudet kotikuviot, joka hieman verottaa somesäntäilyäni. Kaikenlaista uuden alkua ja totutusta poikkeamista, rajojen murtamista ja jatkuvaa epämukavuusalueelle murtautumista. Elämä <3.

Kävin tuossa joitakin päiviä sitten viimein pomoni kanssa läpi persoonallisuustestini tuloksia. Paljon oli profiilissani hyvää ja tuttua, mutta myös joitakin yllätyksellisiä asioita työstettäväksi vaikkapa reissujeni himmeiden iltahämärien hetkinä. Mutta kyllähän te minut tuntevat jo toki tiesittekin, että minä olen ystävällinen, avoin, pitkäjänteinen (not!), sitkeä, myötätuntoinen, hyväntahtoinen, itsepäinen, riippumaton ja luja. Olen siis kerrassaan suurenmoinen nainen. 

Ihmisen suuruus voi ilmentyä monella tavalla. Se voi olla sitä, että tekee jotain suurta (jota minä en ole vielä tehnyt), kohtelee läheisiään suurenmoisesti (kotona tästä voi olla hieman erilainen käsitys kuin esimerkiksi työpaikallani) tai on vain fyysisesti suurenmoinen, siis suurikokoinen. Minä lienee jossain määrin niitä kaikkia. Jossain vaiheessa elämää oli vain niin helppoa korvata lähes kaikki suklaalla. Kun ex-mies lähti virkeämmän ja laihemman muijan matkaan, söin suklaata ja korvasin oikeastaan koko miehen suklaalla - ihan täydellinen ratkaisu! Sellaista samettisuutta ja lempeää olomuotoa odotankin oikeastaan vasta tulevalta mieheltäni, Juan Carlos Manolitokselta. Mutta niin se vaan menee, että kun en ehdi lounaalle, syön suklaata. Ja kun luen hyvää kirjaa, syön suklaata. En kuitenkaan ole sieltä pahimmasta päästä, sillä juuri taannoin eräs kohtaamani ihminen kertoi syövänsä jopa kaksi kokonaista suklaalevyä yhteen putkeen ilman huonoa oloa. Minä olen siis ihan aloittelija vasta, sillä sokerisumeus iskee jo ensimmäisen levyn loppupuoliskolla. En vaan pysty, en kykene. Tulee paha olo ja väsymys valtaa kropan ja mielen. Mutta suklaalla on säästynyt aikaa ja ehkä jopa henkinen hyvinvointi. Suhdehan tässä on siis luotuna herra Suklaaseen. 

Olen nyt työn puolesta kiertänyt jokusessa Wellness-tapahtumassa kuuntelemassa huikeita tarinoita onnistumisesta ja motivaatiosta. Kyllähän ne alkuunsa hieman ärsyttivät ja tuntuivat lähinnä uskonlahkon kokoontumisajoilta, mutta sitten ymmärsin, että tarinoita kertovat ihmiset ovat aitoja ja tarinat tapahtuneita. Sohvaperunaksi ei kai minuakaan voi tituulerata, koska enhän siellä koskaan oikeasti ennätä röhnöttää, mutta että joku dieetti tässä nyt laitettaisiin työn alle. Diet - sana, jonka alkukin tarkoittaa kuolemaa (die) ei kyllä kovin innosta. Mitä sekin ylipäätään tarkoittaa? Ottaisinko kuitenkin niskasta kiinni itseäni ennenkuin joku tohtori sen tekee puolestani? Jännityksellä odotan ensi viikkoisen työhöntulolabran arvoja, vaikka tunnetustihan suklaa on elimistölle hyväksi. Mutta mistäs ne muut vitamiinit sitten otan? Ja miten jaksan läpi tämän pimeän ajanjakson, jos jo herätessäni tuntuu usein siltä, että voisinkin oikeastaan jatkaa nukkumista ja herätä seuraavan kerran karhujen tavoin talviunilta vasta keväällä? 

Tämä ei ole maksettu puheenvuoro, olkoonkin, että tässä kehumani tuotteet ovat edustamani yrityksen tuotteita. Mutta hei, upeita tuotteita ovatkin! Minusta jokainen saa olla sen näköinen ja kokoinen kuin on, jopa täällä kauneusbisneksessä, mutta en näekään tuotteita minään ikävinä pussikeittodieetteinä, vaan jaksamisen peruskulmakivinä. Niinpä olen nyt suosiolla heittäytynyt oman elämäni koekaniiniksi ja aloittanut pikkuhiljaa Wellness-tuotteisiin perehtymisen. Ei se toki tarkoita sitä, että jättäisin suklaan kokonaan, mutta askel askeleelta yritän nämä tuotteet nyt mahduttaa elämääni ja ruokaympyrääni. Ei siksi, että haluaisin olla erilainen tai eri nainen, vaan siksi, että haluan tuntea itseni yhtä nuoreksi kuin oikeasti olen - en univelkaiseksi vanhukseksi. Pöperöproffa Patrik Borgin sanoin en ole tekemässä elämästäni yhtä kieltäytymisen kierrettä, en edes yritä tavoitella, saatika aloittaa uutta elämää juuri tänään. Katselen nyt harkiten näitä pakkauksia ja vähä vähältä ehkä löydän taas uhkuvan jaksamiseni uhkean ulkomuotoni alta. Jos minä onnistun, voi kuka tahansa muukin onnistua. Se, jos mikä, tsemppaa minua nyt elämäni ensimmäiseen aitoon muutoskokeiluun. Pullerot on toki suloisia palleroita ja leppoisia ihmisiä, mutta kukaan ei koskaan mainitse jaksamisesta. Minä en vaan kerta kaikkiaan ehdi nukkua sitä 9-10 tuntia vuorokaudessa, jota tämä suklaalla huumattu kehoni huutaa. 

Niinpä tänään Oulun junaan pompatessani pakkaan kiltisti mukaani shaket ja wellnesskapselit. Muistakaahan siis ensi kerralla tavatessamme kehua hehkuvaa ihoani - sitä se tosiaankin tekee, jollei muuten niin silkasta häpeästä, etten ole ajatusta pidemmälle silloinkaan vielä projektissani edennyt. Mutta kehu päivässä pitää maailman parempana paikkana, joten minun tapaamistani odotellessa kehupa nyt se seuraavaksi vastaasi kävelevä ihminen. Syitä löytyy aina. Itsekriittisyys ja kyky nauraa itselleen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä. 

Säkevöivää viikonloppua erityisesti teille kaikille suurenmoisille naisille ja kaikille teille miehille, jotka annatte meidän olla suurenmoisia itsejämme mahamakkaroinemmekin. Olette rakkaita! 

Marjo