13. heinä, 2016

Ihanasti pihalla

Joko minua kaipasit? Hetken hiljaiseloa olenkin täällä viettänyt, sillä kaivattu, ihana, rakas, mahtava LOMA on viimeinkin alkanut! Mikäpä sen parempi tapa aloittaa loma kuin singahtaa heti kauas kotikonttorin ulottumattomiin wifi-vapaalle alueelle, jossa hyvällä omallatunnolla voi aloittaa aamun parvekkeella ja lasillisella jääteetä sen sijaan, että lajittelisi päivän meilit kiireellisyysjärjestykseen ja ahdistuneesti vilkuilisi hullua munaravia eteenpäin laukkaavaa kelloa. Mikä ihana lölleröinen olotila - jonka sai aikaan vain se fakta, etten loman jälkeen palaa enää samaan vanhaan duuniin. Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin, ihan mahtavuutta!

Olen niin ihanasti pihalla kuin lomalainen vain voi olla. Viikko Rodoksen kuumuudessa ja aikatauluttomuudessa teki todella hyvää. Olin liikenteessä entisen työkaverini kanssa ja meillä meni oikein mukavasti askeleet ja aikataulut yksiin, siitäkin huolimatta, ettei hän ole olleenkaan kaltaiseni uima-allas- tai aurinkoihminen. Olimme sopivassa määrin yhdessä ja erillämme, molemmat tottuneita yksinmatkustajia, mutta myös jakamisen riemun osaavia. Kiitos, Inari!

Tällä lomaviikollani koin ensimmäistä kertaa vahvan ahaa-elämyksen siitä mikä ero on olla yksin tai olla yksinäinen. Minähän olen reissannut yksin niin työn kuin loman puolesta ja useasti viimeistään illallisen kohdalla tuntenut itseni hieman yksinäiseksi. Tiedättehän, erityisesti etelänmaissa ne isot, äänekkäät perheet, jopa kokonaiset suvut, jotka kokoontuvat yhteisen ison ruokapöydän äärelle. Siinä vieressä sitten istut yksin, hapuillen kirjaasi ja silmäillen kännykkääsi, ikäänkuin jotain odottaen ja ammottavan tyhjää vieruspaikkaasi peitellen. Minulle ainakin ne hetket ovat olleet hieman kiusallisia ja ravintolan sijaan olenkin monesti päätynyt jäytämään kuivaa kolmioleipää yksin omaan rauhaani, illan suloisen lämmön verhoamaan hotellihuoneeseen. Avioeron jälkeen meni varmasti vuosi, kun lasten kanssa kolmisin matkustaessa minulla oli mielestäni aina jotakin jäänyt matkasta tai toisaalle unohtunut ja ajatukset ja keskittyminen karkailivat herkästi toisaalle. Vasta myöhemmin tajusin, että sitä ex-miestähän minä alitajuntaisesti koko ajan etsiskelin, jotenkin ei vain tuntunut siltä, että olisimme kolmisin olleet kokonainen perhe ja aina se yksi pala puuttui. Aikansa se vei tilanteeseen tottua.

Olla yksin ei tarkoita, että olisi yksinäinen. Toki reissussa nytkin haikeudella katsoin pareja, jotka istuivat auringonlaskun aikaan toisiinsa kietoutuneena tai kuinka käsi hapuili toista. Tai kuinka vanhatkin pariskunnat kaikesta auringonpaisteesta hullaantuneina suikkailivat pikkupususia toisilleen. Silloin mielessä kävi häivähdys tunteesta, että olenpa minä yksin. Tunne katosi kuitenkin nopeasti, kun vieressä istuva pariskunta alkoi kovaäänisesti kinastella siitä saako mies viettää auringossa vielä vartin. "Kulta, kun mä en ole kahteen päivään saanut olla auringossa ees vatsallani niin enhän mä voi palaa selästä, kai sä voit hetken katsoa lasten perään". Ja vihainen vaimo katoaa varjoon miespoloisen jäädessä hetkeksi aloilleen miettimään mitä oikein tehdä. Vaimonsa perään lähti kiltisti ja paidankin heilautti ylleen.

Kun on liikkeellä yksin, näkee jotenkin laajemmin ympärilleen ja havaitsee helpommin muitakin yksinolevia ihmisiä. Tein viimeisen työreissuni Tukholmaan pari viikkoa sitten poikkeuksellisesti laivalla. Sinne aurinkokannen vilinään oli helppo soluttautua ja nautinkin omasta rauhastani lopulta niin, että pientä ostospyrähdystä lukuunottamatta istuin kannella vielä auringonlaskun aikaan. Yhtäkkiä havahduin ajatuksistani siihen, että Seppo Taalasmaan kaksoisolento katsoo minua kysyvästi. Oli kuulemma kysynyt tiedänkö kuinka monta hevosvoimaa on allamme jylläämässä. Kun tiesin (olin sattumalta lukenut tämän todella tärkeän nippelitiedon laivakansiosta), päädyimme keskustelemaan autoista, elämästä, avioeroista ja Suomen viehättävistä murteista. Ihan parasta elämässä on kohdata avoimia, mukavia ihmisiä, joilla ei ole mitään taka-ajatuksia. Tämäkin herra teki heti selväksi, että on rouvansa kanssa sukuristeilyllä, ei ole ketään pokailemassa, vaan ihan vain tutustumassa ihmiseen, jonka kanssa nopeasta kohtaamisesta huolimatta voisi hetken puhua syvällisiä ja joka ei heti tuomitsisi. Siinä me sitten puhuimme lopulta tuntikausia: minä, koska olin vapaa ja aikatauluton kuin taivaan lintu ja Seppo Taalasmaa II, koska kuolemankielissä aiemmin käyneenä halusi kokea ja nähdä maailmaa, olla kanssaihmisille ystävällinen ja kertoa kokemuksistaan. Moneen kertaan hän kiitteli, että osasin niin hyvin kuunnella ja kannustaa, nauraa ja olla narisematta. Se oli itsellekin muistutus siitä, että taidan kyllä olla ihan kelpo kaveri, mutta melko huono emäntä :-D. Toki puolustin reippaasti juttukumppanini vaimoa, joka jokusen tunnin kuluttua kimakasti kiljahdellen löysi miehensä vieraan naisen - minun - seurasta. No, olisinhan rehellisyyden nimissä minäkin hermostunut, jos minun mieheni juuttuisi toisen seuraan, olkoonkin, ettei jutussamme ollut pätkääkään soidinmenoja. Sinne siis menivät, nainen edellä rientäen ja huutaen ja mies nolona perässä hiihtäen ja minä mietin, että mikä meitä ihmisiä vaivaa, minuakin. Kovasti kuitenkin terveisiä Imatralle - jollen olisi ollut yksin matkassa, ei tätäkään kohtaamista olisi ehkä ollut. Ja jos kohtaamisesta ei mitään muuta konkreettista jäänyt, niin ainakin tietous siitä mitä borrelioosi voi saada aikaiseksi. Elämä on tässä ja nyt ja jotenkin tuntuu, että vasta nyt osaan siihen ennakkoluulottomasti tarttua. Olen ihanasti pihalla - ehkä yksin, mutten todellakaan yksinäisenä. Jotenkin alkaa olokin tuntua taas kokonaiselta enkä reissuissakaan kaipaa enää niitä puuttuvia palasia. Minä olen kokonainen, koko nainen. 

Suloista suvea ja nautinnollista loman aikaa!