16. kesä, 2016

Mielikuvituspoikaystäviä ja ex-husbandwoodoota

Sateinen sää olisi aivan täydellinen syy vetäytyä peiton alle lukemaan kirjaa. Enpä ole ehtinyt ajatuksesta toteutuksen tasolle, sillä vaikka kesäloma ja sen jälkeinen uusi ura on vain parin viikon päässä, on kalenterini vähintäänkin yhtä täynnä kuin menneiden kahden vuoden aikana. Onneksi rakastan työtäni, tai ainakin suurinta osaa siitä. Rakas on myös työparini ja maailman paras markkinointipäällikkö Marjut, joka toipuu parhaillaan leikkauksesta ja heiluu välillä varmasti kaikkine kipuineen tajunnan tuolla puolen. Paljon parantavia ajatuksia Jorviin!

Sinkkuelämän säännöistä olen varmaan aika kehno kirjoittamaan, itsehän pariuduin jo 17-vuotiaana enkä ole koskaankoskaankoskaan asunut yksin. Ensin bunkkasin sen ensirakkauteni - tai ainakin hän oli ensimmäisten kymmenen ensirakkauden joukossa - vanhempien nurkissa, sitten yhteisessä opiskelija-asunnossa ja myöhemmin ihan ihkaomassakin kämpässä, kunnes kuolema, tai meidän tapauksessamme avioero, meidät ja asuntolainan puolikkaat toisistamme erotti. Siitä sitten tapani mukaan nopealiikkeisesti singahdin seuraavaan suhteeseen, muutin tänne maalle  - ja taas alkoi sama miesihmetysrumba alusta. Miten ne suloiset jössikät muuttuvatkin aina yhtäkkiä oudoiksi höpöttäjiksi ja ihmeellisiksi jarrumiehiksi? Mistä minä sinkkuelämää juurikaan tuntematon täti-ihminen siis edes voisin tietää onko hyväksyttävää pissata vessan ovi auki tai onko ok kannatella ruokalautasta pömppömahan päällä? Hormonihöyryinen, kulahtanut kirjamama ei todellakaan ole mikään Carrie Bradshaw, kaikkien sinkkujen esikuva ja edelläkävijä. Pois se minusta.

Minulla on kuitenkin mielikuvituspoikaystävä, jonka nimi on Juan Carlos Manolitos. Se on se kuuluisa kolmas mieheni, mutta koska emme ole vielä tavanneet, on hän ja hänen tuuheat rintakarvansa vasta mielikuvan tasolla. Juanillakin on pömppömaha ja ohimokiehkuroissa ripaus hopeaa. Hän on ihana, aikuinen (50+) mies, joka tietää mitä haluaa (=minut). Halatessamme mahamme ottavat somasti yhteen ja lukulasimme hieman huurtuvat, kun minun kauniit punahuuleni (*sisältää tuotesijoittelua*) lähestyvät kohdettaan. Juan ei valita liiasta lääppimisestä eikä arvioi possunnahkaisten mummopöksyjeni kokoa. Hän rakastaa fudista vähintään yhtä paljon kuin minä, mutta hengästyy huolella, kun sunnuntai-iltapäivisin potkimme palloa rannalla lastenlasteni kanssa. En vielä näe onko kyseessä Hietaniemen ranta Helsingissä vaiko joku Mallorcan maisemakohde, Juan kun on vain mielikuvituspoikaystävä, ei vielä todellinen. Enkä minä toki mikään stalkkeri ole. Olkoon Juan vielä hetken rauhassa omassa maailmassaan ennenkuin kiinni tartun.

Minulla on myös ex-husbandwoodoo -nukke, jonka sain eron yhteydessä lahjaksi rakkaalta ystävältäni Ninalta. En toki kellekään oikeasti mitään pahaa toivo, mutta kieltämättä olen nukkeani nuppineuloilla lukuisia kertoja tökkinyt. Tällä hetkellä neulat osoittavat kohtia "hope you go bald, don´t brainwash the kids ja have bad sex". Ihan terveiden kirjoissa silti harrastuksestani huolimatta yhä pyörin ja oikeasti arvostan lasteni isää, koska ilman häntä minulla ei olisi noita ihania lapsiani. Nukellani ei ole nimeä eikä se ole sukua kellekään, ei matkusta myöskään mukanani kuten kirjat. Mielipuuhaani on yhä lukeminen ja mielikuvituspoikaystävälleni tai voodootouhuilleni löytyy siksi aikaa hyvin satunnaisesti. 

Aivan mainio kirja tämä Henriikka Rönkösen kirja muuten. Ota sinäkin haltuusi sinkkuelämän perusasiat, ihan vaikka vain siksi, että rohkeana ja uteliaana ihmisenä uskallat kirjan punastumatta lukea. Tiedät kyllä mistä hankkia, jos omassa hyllyssäsi sitä ei vielä ole :-D.