1. kesä, 2016

Usko itseesi niin muutkin sen tekevät

Eräs henkilö aiemmassa elämässäni sanoi minulle kerran, ettei näin rumasta ja tyhmästä ihmisestä tule koskaan yhtään mitään. Ja että lihavakin vielä, hyi hitto. Siitä muodostuikin itselleni jonkinlainen tsemppilause, jonka voimin olen monesta elämäni kivikosta rämpinyt esille jotakuinkin ehjänä ja aina kohtuullisen selväjärkisenä. Jos ja kun otan aikanaan tatuoinnin, on se hyvin suurella todennäköisyydellä Feeniks-lintu. Lintu, joka nousee tuhkasta, levittää mahtavat siipensä ja nousee uljaaseen lentoon. Jotenkin kuvastava, tärkeä symboli minulle. Itseäni varten olen tässä uurastanut, en vain sanoakseni: "ähäkutti, olit väärässä, katso minua, selvisin ja kaiken lisäksi vielä onnistuin helvetin hyvin". 

Kun uskoo itseensä, on kaikki mahdollista. Innolla on tapana tarttua ja ystävällisyys kaataa tiukkojakin ennakkoluuloja ja raja-aitoja. Kun tekee kaiken aina sydämellä ja on aidosti tekemisiensä takana, voi tapahtua pieniä ihmeitä. Tavallinen ylioppilasmerkonomi voi löytää itsensä toimitusjohtajan paikalta. Ruma, keski-ikäinen ja kaiken lisäksi vielä ylipainoinenkin nainen halutaan yllättäen kosmetiikka-alan vaikuttajapaikalle. Mihin tämä maailma on oikein menossa? Voisiko vain ollakin niin, ettei ketään kannata lokeroida ja säteilevä persoonallisuus onkin nykyrekryäjän ykkösvaatimus? Viis kaikista puheista, joissa elämä suunnilleen päättyy 45+-iässä. Minä ainakin olen nainen mitä parhaassa iässä (46) ja ilolla kannan itseni. Painoa toki on, mutta vielä enemmän mikäli menneisyyden painolastia raahaisin vielä mukanani. Sen jo kippasin matkan varrelle niin pysyy kokonaispotti tasapainossa ja tämä mamma taapertamassa uusia seikkailuja kohti vastedeskin.

Kun uskot itseesi niin muutkin sen tekevät. Että on vahva, rohkea ja itseluottamus kohdallaan ei tarkoita, että olisi pyrkyri, tyrkky tai narsisti. Elämä on tässä ja minä myös. Kiva, että kohdattiin ja tullaan ihan hyvin toimeen keskenämme. Älä sinäkään murehdi, elämä kyllä kantaa. Ole ylpeästi oman elämäsi sankari. 

Ilolla kohti päivän seikkailuja, 

Marjo